Osakelaji

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Etuoikeutettu osake)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osakelaji eli osakesarja tarkoittaa saman osakeyhtiön samanlaisten osakkeiden joukkoa. Osakeyhtiöllä on yksi tai useampi osakelaji.

Lähtökohtaisesti osakeyhtiön kaikki osakkeet ovat samanlaisia. Osakelajien erot määritellään yhtiöjärjestyksessä. Erilajisia ovat osakkeet, joilla erilainen äänimäärä, erilainen oikeus varojenjakoon (kuten osinkoon) tai jotka yhtiöjärjestyksessä on muuten määrätty erilajisiksi.[1]

Perinteisesti eri osakelajeilla on keskitetty yrityksen päätöksentekoa tietyille osakasryhmille. Äänivallaltaan vähäisempi osakelaji on mahdollistanut laajemman pääoman hankinnan ilman, että ydinjoukon päätösvalta yrityksessä pienenee. Osakelajit voivat erota toisistaan siinä, mikä niistä on listattu pörssiin (pörssiosake), mikä ei (listaamaton osake).[2]

Osakelajien nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osakelajit erotetaan toisistaan tavallisesti kirjaimilla, joskus numeroilla. Sarjat voivat olla esimerkiksi A ja B, A ja R tai I ja II. Eri yhtiöissä kirjaimilla voi olla eri merkitys, eikä A-sarja siten automaattisesti tarkoita ”parempaa” sarjaa.[3][4] Kirjainten tai numeroiden käyttäminen ei ole välttämätöntä, vaan lajit voidaan nimetä myös sanallisesti.[5]

Kantaosake tarkoittaa osakelajia, jolla on täysi äänioikeus.[4] Kantaosake voi olla esimerkiksi sarja A tai sarja I.[6]

Etuoikeutettu osake tarkoittaa osakesarjaa, joka on oikeutettu osinkoon ennen muita osakkeita (kantaosakkeita)[4][7] tai jolla on ensisijainen oikeus tiettyyn vähimmäisosinkoon.[6] Etuoikeutettu osake voi olla esimerkiksi sarja B tai sarja II.[6] Etuoikeutetun osakkeen äänivalta voi olla rajoitettu.[4] Etuoikeutettua osaketta ei ole määritelty lainsäädännössä.[7]

Etuosake tarkoitti Suomen aiemmassa osakeyhtiölaissa osaketta, johon liittyi taloudellinen etuus yhtiön varoja jaettaessa mutta vain rajallinen äänioikeus. Etuus saattoi liittyä osinkoon, osakkeiden lunastukseen tai muuhun varojenjakoon. Etuoikeutettuja osakkeita voi olla edelleen olemassa.[7][8][9]

Asunto-osakeyhtiön osakelaji[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asunto-osakeyhtiössä voi olla vain yksi osakelaji. Asunto-osakeyhtiön kaikki osakkeet antavat samanlaiset oikeudet. Osakkeet poikkeavat kuitenkin keskenään siinä, että ne tuottavat oikeuden hallita eri osakehuoneistoja.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ajantasainen lainsäädäntö: Osakeyhtiölaki 624/2006 finlex.fi. Edita. Arkistoitu 13.2.2019. Viitattu 9.2.2018.
  2. Osake www.sampo.com. Viitattu 13.4.2022. Esimerkki Sampo Oyj: A-osake listattu, B-osake listaamaton.
  3. Riihimäki, Antti: Piensijoittajan niksikirja. Helsinki: WSOY, 1970.
  4. a b c d Sinkko, Erkki: ”Osakesäästäjäksi”, Markat tuottamaan. Piensijoittajan opas. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09646-X.
  5. 1.4.3.1 Osakkeet ja osakepääoma virtuallawyer.fondia.com. Viitattu 13.4.2022.
  6. a b c Taloustiedon taloussanasto. Hakusana: osakesarja. Taloustieto, 1987. ISBN 951-628-145-1.
  7. a b c Lindroos, Katja: Osake takaisinmaksettavana varana erepo.uef.fi. 16.4.2019. Viitattu 13.4.2022.
  8. Osakeyhtiölain uudet rahoitusvälineet verotuksessa EDILEX. 4.9.1997. Viitattu 13.4.2022.
  9. Edita Publishing Oy: Kumottu säädös Osakeyhtiölaki 734/1978 (3 luku 1 a §) www.finlex.fi. Viitattu 13.4.2022.
  10. Kuhanen, Petteri ym.: Asunto-osakeyhtiölaki. Kommentaari, s. 109. Kiinteistöalan Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-951-685-215-0.