Median ilmaisuvoimaisuuden teoria

Median ilmaisuvoimaisuuden teoria, tunnetaan myös nimellä informaation ilmaisuvoimaisuuden teoria, kuvaa viestintävälineen kykyä toisintaa sen kautta välitettävää tietoa. Teorian ovat kehittäneet Richard L. Daft ja Robert H. Lengel.

Esimerkiksi puheluneuvottelussa ei pystytä ilmaisemaan sosiaalisia vihjeitä, kuten elekieltä. Niinpä puhelu on niukempi viestintäväline kuin videoneuvottelu, jossa eleiden avulla viestiminen on tiettyyn rajaan saakka mahdollista. Median ilmaisuvoimaisuuden teorian mukaan tulisi käyttää sitä ilmaisuvoimaisempaa tiedonvälityksen muotoa, mitä epäselvempi ja epävarmempi tehtävä on. Vastaavasti niukemmat viestintätavat toimivat selkeiden ja yksiselitteisempien tehtävien suorittamisessa. Median ilmaisuvoimaisuuden teoria perustelee, miksi ilmaisuvoimaiset ja ihmisläheiset viestintätavat ovat yleensä tehokkaampia epäselvien ongelmien ratkaisussa kuin niukemmat viestimisen muodot. Teorian kaksi pääolettamusta ovat, että organisaatioissa työskentelevät ihmiset tuottavat informaatiota vähentääkseen monimerkityksellisyydestä ja epävarmuudesta johtuvia ongelmia ja että organisaatioissa käytetyt viestintävälineet ovat joissakin tehtävissä parempia ja tehokkaampia kuin toisissa.

Teoria

Daft ja Lengel määrittelevät informaation ilmaisuvoimaisuuden "informaation kykynä muuttaa ymmärrystä tiettynä aikavälinä". Kommunikaation tavat, jotka ylittävät eri viitekehyksiä ja selventävät tulkinnanvaraisia aiheita sekä edistävät ymmärrystä sopivan ajan puitteissa, ovat luonteeltaan ilmaisuvoimaisia. Kommunikaatiotavat, joiden kautta ymmärryksen muodostuminen vaatii enemmän aikaa, ovat taas niukkoja.

Daftin ja Lengelin mukaan median ilmaisuvoimaisuus riippuu neljästä toiminnosta:

1. viestintävälineen kyky antaa välitöntä palautetta
2. saatavilla olevien vihjeiden ja kanavien määrä
3. kielivalikoiman monipuolisuus
4. missä määrin viestintäväline on keskittynyt vastaanottajaan

Viestintävälineen vaatima suurempi sosiaalinen läsnäolo tekee sen käytöstä välittömämpää. Tämä johtuu välineen tarjoamista eri kanavien paljoudesta.

Soveltaminen

Median ilmaisuvoimaisuuden teorian perusteellisinta soveltamista on lähettäjän tekemä valinta eri viestintätapojen välillä käyttötilanteessa. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista valita tehtävään parhaiten sopivaa viestintävälinettä. Tällöin lähettäjän tulee tiedostaa valitsemansa viestintävälineen rajoitukset, kuten palautteensaannin ja -annon ulottuvuudet, monitulkintaiset vihjeet, viestin räätälöimisen ja tunteiden ilmaisemisen mahdollisuudet. Esimerkiksi nykymuotoisissa tekstiviesteissä voi olla suhteellisen hankalaa määrittää, onko viestin sisältö aitoa vai sävyltään sarkastista.

Kaikkein tuloksellisin viestinnän keino on monipuolinen face-to-face-neuvottelu eli kasvotusten tapahtuva viestinvälitys. Kasvokkainen viestintä on teorian mukaan ilmaisuvoimaisinta mediaa, koska se tarjoaa välittömästi tapahtuvan palautteenannon ja-saannin sekä viestin oikea tulkitseminen voidaan varmistaa heti. Äänensävyllä ja elekielellä vaikuttaminen ovat myös kasvokkain tapahtuvan viestinnän etuja. Astetta niukempia viestintävälineitä ovat videoneuvottelu, puhelimen käyttö, kaksisuuntainen radiotekniikka ja henkilökohtaisiksi tarkoitetut kirjalliset dokumentit kuten sähköpostit ja kirjeet. Niukimpana viestintämuotona pidetään ei-henkilökohtaisia dokumentteja, joihin kuuluvat esimerkiksi massapostit ja julisteet. Niukka media on tehokas helposti ymmärrettävien viestien ja tavallisen datan käsittelemiseen. Viestinnän tehokkuus laskee, mitä niukempi ja henkilökohtaisempi viestintätapa on kyseessä. Rikas media on henkilökohtaista ja sisältää kasvokkaisen kontaktin, kun taas niukka media on persoonatonta ja se luottaa sääntöihin, kaavoihin sekä tietokantoihin.

Kritiikki

Median ilmaisuvoimaisuuden teoriaa on kritisoitu muun muassa sen deterministisen luonteen takia. M. Lynne Markus väitti, että sosiaalinen paine voi vaikuttaa viestintäkäyttäytymiseen paljon enemmän kuin median ilmaisuvoimaisuus, ja tavoilla jotka ovat ristiriidassa median ilmaisuvoimaisuuden teorian pääväittämien kanssa. Ngueyama ja Allan S. Lee esittivät, kuinka kulttuuriset ja sosiaaliset taustat vaikuttavat yksilöissä mediavälineen valintaan tavoilla, jotka ovat yhteensopimattomia median ilmaisuvoimaisuuden teoriaan perustuvien oletuksien kanssa. Heidän raporttinsa sai Vuoden raportti palkinnon MIS Quarterly-lehdessä. Kock väitti, että joillakin median ilmaisuvoimaisuuden teorian oletuksilla ei ole tieteellistä perustaa. Hän ehdotti vaihtoehtoista median luonnollisuuden teoriaa, joka pohjaa ihmisten evoluution löydöksiin.

Lähteet

• Daft, R.L. & Lengel, R.H (1986). Organizational information requirements, media richness and structural design
• Newberry, Brian (2001)."Media Richness, Social Presence and Technology Supported Communication Activities in Education" (Arkistoitu – Internet Archive)
• Davis, Alanah (2006).Theories used in IS research, Media richness theory (Arkistoitu – Internet Archive)