Kysynnän hintajousto
Kysynnän hintajousto (engl. price elasticity of demand) on taloustieteessä käytetty suure, jolla mitataan tuotteen kysynnän joustoa eli suhteellista muutosta sen suhteellisen hinnan muuttuessa. [1][2]
Hintajousto lasketaan kaavalla:
Jos hyödykkeen X hinta nousee 10 % ja sen seurauksena hyödykkeen kysyntä laskee 20 %, on hintajousto silloin:
Koska hintajousto on kaikille normaalihyödykkeille negatiivinen, eli hinnan noustessa kysyntä laskee, käytetään taloustieteellisessä kirjallisuudessa usein hintajouston itseisarvoa, sillä mielenkiinnon kohteena on yleensä nimenomaan jouston suuruus.
Jouston itseisarvot luokitellaan seuraavasti:[1]
- E=0, täydellinen joustamattomuus. Hinnan muutokset eivät vaikuta kysyntään, ns. pakko saada -tavara tai -palvelu. Kysyntä- ja tarjontateoria ei toimi, koska kysyntäteoria ei toimi.
- E<1, joustamaton. Kysynnän muutos on suhteessa pienempi kuin hinnan muutos.
- E=1, yksikköjoustava. Yhden prosentin muutos hinnassa muuttaa kysyntää saman verran.
- E>1, joustava. Kysynnän muutos on suhteessa suurempi kuin hinnan muutos.
- E=∞. Täydellinen elastisuus. Mikä tahansa pieni muutos hinnassa aiheuttaa kysynnän laskun nollaan.
Vaikka valtaosa hyödykkeistä on normaalihyödykkeitä, taloustieteessä tunnetaan niin sanottu Giffenin hyödyke ja Veblenin hyödyke, joiden hintajoustot ovat positiivisia, eli näiden hyödykkeiden kysyntä lisääntyy niiden hinnan noustessa. Positiivinen hintajousto on kuitenkin käytännössä hyvin harvinaista ja taloushistoriassa tunnetaan vain muutamia tapauksia, joissa sitä on esiintynyt.
Työn kysynnän hintajousto eli palkkajousto on Suomessa pitkällä aikavälillä -0,4.[3] Tämä tarkoittaa, että jonkin yrityksen tai alan minimipalkkojen nousu yhden prosentin verran vähentää sen yrityksen tai alan työllisyyttä keskimäärin 0,4 prosenttia.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Pekkarinen, Jukka & Sutela, Pekka: Kansantaloustiede, s. 81–82. 9.–11. painos. WSOY, 2005. ISBN 951-0-27436-4.
- ↑ Taloussanasto, s. 108. 5. täysin uudistetun painoksen 1. korjattu lisäpainos. Taloustieto, 1993. ISBN 951-628-175-3.
- ↑ Vertaileva näkökulma Suomen työmarkkinoihin, Jutta Moisala, Jukka Pekkarinen, Heikki Taimio, Juhana Vartiainen, Palkansaajien tutkimuslaitos, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 21/2004, sivut 223–224