Ahdin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 1929 "Blower" Bentley Ralph Laurenin kokoelmista. Automalli sai nimensä jäähdyttimen edessä sijaitsevasta suuresta puhaltimesta (engl. blower) eli ahtimesta.

Ahdin on laite, jolla puristetaan ilmaa polttomoottorin palotiloihin, mäntämoottorissa sylintereihin. Ahdin on siis eräänlainen kompressori. Ahtimella saadaan moottoriin enemmän happea, joten polttoainetta voidaan polttaa enemmän ja moottorin teho kasvaa. Ahdin voi olla joko mekaaninen ahdin, joka saa voimansa kampiakselilta tai pakokaasun jäännöspaineesta voimansa saava turboahdin tai paineaaltoahdin. Joissain tapauksissa ahtimeksi luokitellaan myös ns. resonanssiahdin, jossa imuilman paineenvaihtelu käytetään hyväksi. Mekaanisessa ahtimessa hyötysuhde on paljon pienempi kuin hukkaan menevästä pakokaasun energiasta käyttövoimansa saavalla turboahtimella. Mekaanisessa ahtimessa kuten myös paineaaltoahtimessa on kuitenkin se etu, että niin sanottua "turboviivettä", eli sitä milloin turbo lähtee mukaan ja alkaa ahtaa ilmaa, ei ole. Useimmiten mekaaninen ahdin on toteutettu niin että sen poiskytkeminen on mahdollista, kuten esimerkiksi joissain autonmoottoreissa.

Porsche 997 Turbo
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.