Tämä on hyvä artikkeli.

Aavikkokissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aavikkokissa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Alaheimo: Kissat Felinae
Suku: Kissat Felis
Laji: Afrikanvillikissa lybica
Alalaji: ornata
Kolmiosainen nimi

Felis lybica ornata
Gray, 1830[1]

Synonyymit
  • Felis ornata Gray, 1830
  • Felis silvestris ornata Gray, 1830
Aavikkokissan levinneisyys[2][3]
Aavikkokissan levinneisyys[2][3]
Katso myös

  Aavikkokissa Wikispeciesissä
  Aavikkokissa Commonsissa

Aavikkokissa[4][5] (Felis lybica ornata, syn. Felis silvestris ornata ja Felis ornata) on Aasiassa elävä villikissa, joka luokitellaan joko afrikanvillikissan (Felis lybica) tai metsäkissan (Felis silvestris) alalajiksi tai omaksi lajikseen. Läheisimmistä sukulaisistaan poiketen aavikkokissa ei ole raidallinen vaan pilkullinen. Turkin hiekanvärinen tai harmaa pohjaväri toimii suojavärinä aavikoilla ja muissa elinympäristöissä. Aavikkokissa elää yksin ja saalistaa pääasiassa jyrsijöitä ja jäniseläimiä. Aavikkokissan uhanalaisuutta ei ole arvioitu, mutta sitä uhkaa muun muassa risteytyminen kesykissan (Felis catus) kanssa. Toisin kuin aiemmin arveltiin, itämaiset kesykissat eivät polveudu kesytetyistä aavikkokissoista.

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokissa Illustrations of Indian Zoology -teoksessa.

John Edward Gray kuvasi aavikkokissan Illustrations of Indian Zoology -teoksessa vuonna 1830, jolloin se sai nimen Felis ornata.[1][6] Nykyään eri tutkijat luokittelevat aavikkokissan joko afrikanvillikissan alalajiksi Felis lybica ornata, metsäkissan alalajiksi Felis silvestris ornata tai omaksi lajikseen Felis ornata.[1][7][8] Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan aavikkokissa on yksi afrikanvillikissan kolmesta alalajista.[2]

Villikissojen sukulaissuhteista on saatu ristiriitaisia tutkimustuloksia, mikä mahdollisesti johtuu eri lajien tai alalajien suhteellisen äskettäisestä erkanemisesta villikissojen evoluutiossa. Lisäksi eri villikissat saattavat risteytyä keskenään ja kesykissan (Felis catus) kanssa. Aavikkokissa on menneisyydessä risteytynyt kiinanaavikkokissan (Felis bieti) kanssa, ja nykyään se risteytyy kesykissan kanssa.[7] Lisäksi on mahdollista, että aavikkokissa risteytyy luonnossa metsäkissan alalajin Felis silvestris caucasica kanssa, mutta tästä ei ole geneettisiä todisteita.[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokissan turkin pohjaväri vaihtelee hiekanvärisestä tuhkan- tai kivenharmaaseen, ja siinä on lisäksi mustia tai tummanruskeita pilkkuja. Ruumis on alapuolelta pilkuton ja valkeahko.[9] Turkki muodostaa erinomaisen suojavärin.[4] Aavikkokissan väritys vaihtelee elinympäristön mukaan: aavikolla turkki on haaleampi, kun taas kosteammilla ja metsäisemmillä alueilla pilkut ovat selkeämmin erottuvat.[10] Talviturkki on kesäturkkia pehmeämpi, täyteläisempi ja tummempi.[9]

Aavikkokissan korvat ovat keskikokoiset ja samanväriset kuin ruumis, ja korvien kärjissä on pienet tupsut. Otsassa on pieniä pilkkuja, ja kummassakin poskessa on kaksi mustaa juovaa. Aavikkokissan jalat ja häntä ovat pitkät. Raajoissa on raitoja, ja jalkapohjat ovat mustat. Häntä on pitkä ja ohut, kärjestä musta. Häntä on tyvestä pilkullinen mutta muuttuu raidalliseksi kärkeä kohti.[9]

Pilkut erottavat aavikkokissan muista villikissoista, jotka ovat yleensä raidallisia.[7] Esimerkiksi kiinanaavikkokissa muistuttaa muuten aavikkokissaa, mutta siltä puuttuvat tummat pilkut. Aavikkokissan erottaminen kiinanaavikkokissasta voi kuitenkin olla vaikeaa, jos yksilö on väritykseltään haalea.[11]

Aavikkokissa on pienikokoinen kissa, pienempi kuin esimerkiksi metsäkissa.[9] Aavikkokissan ruumis on 40,6–64 senttimetriä pitkä ja häntä 21,5–37,5 senttimetriä.[12] Sillä on pidempi ruumis ja jalat kuin kesykissalla.[9][10] Painoa aavikkokissalla on 2–7,7 kilogrammaa.[12] Koiraat ovat yleensä naaraita kookkaampia.[10]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokissa elää Länsi- ja Keski-Aasiassa, Pakistanissa, Intiassa, Mongoliassa ja Kiinassa.[2] Levinneisyysalueen länsiraja ei ole tiedossa,[11] ja tieto aavikkokissan esiintymisestä Turkissa ja Kaukasiassa (Armeniassa, Azerbaidžanissa ja Georgiassa) on puutteellista. Myös Nepalissa saattaa esiintyä aavikkokissoja. Venäjällä aavikkokissa on levittäytynyt pohjoisessa uusille alueille, joilla sitä ei esiintynyt ennen 1990-lukua.[2]

Aavikkokissan ja afrikanvillikissan (Felis lybica lybica) levinneisyysalueet kohtaavat Iranissa, ehkä myös Turkissa ja Irakissa. Aavikkokissan ja metsäkissan levinneisyysalueiden raja on mahdollisesti Turkissa ja Kaukasiassa. Kiinanaavikkokissan levinneisyysalueen aavikkokissa kohtaa Kiinan Gansussa, ehkä myös Tadžikistanissa.[2]

Aavikkokissa elää useissa eri elinympäristöissä, kuten aroilla, aavikoilla, vuoristoseuduilla ja lauhkeissa metsissä.[10][11] Tyypillisintä elinympäristöä on kuitenkin pensasaavikko.[10] Aavikkokissaa tavataan 2000–3000 metrin korkeuteen asti.[13] Laajoja aavikoita, tiheitä metsiä ja syvää lunta aavikkokissa karttaa.[11] Talvisen lumen syvyyden uskotaankin määrittävän levinneisyysalueen pohjoisrajan.[10] Aavikkokissa elää yleensä lähellä vettä, mutta se pärjää myös kuivemmilla seuduilla, jolloin se saa tarvitsemansa veden saaliistaan.[11][14] Sitä tavataan myös lähellä puutarhoja, viljelysmaita ja ihmisasutusta.[10]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokissa on pääasiassa yöaktiivinen, mutta sitä voi tavata myös päivällä.[11] Se nukkuu ja pesii usein kivenkoloissa tai muiden eläinten kaivamissa koloissa.[10][11] Aavikkokissa on territoriaalinen yksineläjä, joka useimpien yksin elävien kissaläinten tapaan väijyy saalista ennen nopeaa hyökkäystä. Aavikkokissa saalistaa maassa, vaikka se onkin hyvä kiipeilijä.[11]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyrsijät ja jäniseläimet muodostavat pääosan aavikkokissan saaliseläinten laajasta kirjosta.[2][12] Ravinto vaihtelee alueittain suuresti: osissa Kiinaa jyrsijät, kuten hyppyrotat, hyppymyyrät ja oravat, muodostavat 60–70 prosenttia ravinnosta, kun taas Xinjiangissa tehdyssä tutkimuksessa yarkandinjänis (Lepus yarkandensis) muodosti 74 prosenttia aavikkokissan saaliseläimistä.[12][15] Satunnaisesti aavikkokissa saalistaa lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja hyönteisiä. Lisäksi se saattaa syödä haaskaa ja pientä karjaa.[11]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisääntymiskauden pituus ja ajankohta vaihtelee aavikkokissan levinneisyysalueen eri osissa. Pakistanissa sen on havaittu kestävän vuoden ympäri, kun taas Keski-Aasiassa se sijoittuu tammi-helmikuuhun.[11] 56–68 päivän tiineyden jälkeen naaras synnyttää yleensä kahdesta neljään poikasta, joskus kuitenkin jopa kahdeksan poikasta.[11][12] Aikaisintaan kolmen kuukauden ikäisinä poikaset alkavat seurata emoaan, ja emo opettaa poikasia saalistamaan.[11]

Aavikkokissa saavuttaa sukukypsyyden 9–12 kuukauden ikäisenä, mutta ensimmäinen parittelu tapahtuu luultavasti 18–22 kuukauden iässä. Vankeudessa aavikkokissa voi elää 16 vuotta.[11]

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokissan turkki saksalaisen turkiskoulun kokoelmassa

Piilottelevan aavikkokissan mahdollisesta uhanalaisuudesta ei ole selvyyttä, eikä kannan koosta ole viimeaikaisia arvioita.[11] IUCN ei ole erikseen arvioinut aavikkokissan uhanalaisuutta, mutta afrikanvillikissa lajina on arvioitu elinvoimaiseksi.[2] Aavikkokissa kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen 2.[11]

Risteytyminen kesykissan kanssa kuuluu aavikkokissan merkittävimpiin uhkiin.[12] Risteytymistä on raportoitu Keski-Aasiasta, Pakistanista ja Intiasta.[10] Geneettisesti puhtaita populaatioita ei ehkä ole enää montaa jäljellä.[11] Lisäksi villiintyneet kesykissat voivat kilpailla ravinnosta aavikkokissojen kanssa sekä levittää tauteja.[11][12]

Aavikkokissan metsästys on kielletty suurimmassa osassa sen elinaluetta, mutta salametsästys on kuitenkin uhka.[11] 1900-luvun loppupuoliskolla aavikkokissaa metsästettiin laajalti sen turkin takia, mutta nykyään turkiskauppa on lähinnä paikallista.[10][12] Aavikkokissaa salametsästetään, pyydystetään ja myrkytetään kuitenkin myös siksi, koska sitä pidetään tuhoeläimenä – se saattaa tappaa esimerkiksi siipikarjaa.[10][12] Myös muille lajeille viritetyt ansat ja rotanmyrkyt voivat tappaa aavikkokissoja.[12] Muun muassa Intiassa elinympäristöjen tuhoutuminen on merkittävä uhka aavikkokissalle, kun joutomaina pidettyjä alueita raivataan.[12][14] Vaikka aavikkokissa pärjääkin viljelysmailla, ihmisen läheisyys altistaa sen risteytymiselle kesykissan kanssa.[10]

Aavikkokissan yhteys kesykissoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläintarhoista kerätyn tiedon perusteella aavikkokissa kesyyntyy helpommin kuin metsäkissa, mutta ei kuitenkaan yhtä helposti kuin afrikanvillikissa (Felis lybica lybica) tai hietakissa (Felis margarita).[16][17] Aiemmin arveltiin, että itämaiset kesykissat saattavat polveutua afrikanvillikissan sijaan kesytetyistä aavikkokissoista.[16][18] Tätä perusteltiin muun muassa sillä, että täplikkäät kissat ovat Intiassa yleisempiä kuin Euroopassa.[5] DNA-tutkimusten mukaan kaikki kesykissat – niin Kaukoidän katukissat kuin siamilaisen kaltaiset itämaiset rotukissat – polveutuvat kuitenkin samasta kantamuodosta, afrikanvillikissasta, joka kesytettiin Lähi-idässä.[7][18] Nykyisten kesykissojen DNA:ssa on korkeintaan pieniä jälkiä aavikkokissasta.[19]

Vaikka kesykissat ovat jättäneet jälkensä keskiaasialaisten aavikkokissojen DNA:han, nykyisille kesykissoille ei vastaavasti ole siirtynyt juurikaan aavikkokissojen DNA:ta.[18][19] Menneinä aikoina asia saattoi kuitenkin olla toisin, sillä joiltakin arkeologisilta kohteilta saatu muinaisten kissojen mitokondrio-DNA on peräisin aavikkokissalta. Nämä kohteet sijaitsevat Bereniken satamassa Egyptissä, Punaisenmeren rannikolla (kohteen ajoitus ensimmäinen vuosisata tai 100-luku) sekä Turkin rannikolla (ajoitus 500- tai 600-luku).[20] Ilmeisesti kissoja kulki ihmisen mukana Välimeren alueen ja Etelä-Aasian välillä joko Silkkitietä pitkin tai meriteitse Punaisenmeren ja Intian valtameren kautta.[21] Näin kissoja siirtyi sekä länteen että itään, ja kesykissat saattoivat lisääntyä villien aavikkokissojen kanssa Pakistanin ja Intian alueella.[19] Ilmeisesti nämä aavikkokissojen kanssa lisääntyneet kesykissat eivät koskaan päätyneet Eurooppaan, ja siksi ne eivät ole jättäneet merkittävää jälkeä nykyisiin rotukissoihin.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bellani, Giovanni G.: Felines of the World: Discoveries in Taxonomic Classification and History. London: Academic Press, 2020. ISBN 978-0-12-816503-4. Google-kirjat (viitattu 28.8.2022). (englanniksi)
  • Castelló, José R.: Felids and Hyenas of the World: Wildcats, Panthers, Lynx, Pumas, Ocelots, Caracals, and Relatives. Princeton: Princeton University Press, 2020. ISBN 978-0-691-21186-2. Google-kirjat (viitattu 28.8.2022). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Kitchener, A. C. et al.: A revised taxonomy of the Felidae. Cat News Special Issue, 2017, nro 11, s. 1–80. IUCN/SSC Cat Specialist Group. ISSN 1027-2992. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 21.8.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g Ghoddousi, A. et al.: Felis lybica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2022. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.8.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b Wuest, Dina et al.: Expediency of photographs to study the distribution of wildcats in South-west Asia. Cat News, 2021, nro 72, s. 40–44. IUCN/SSC Cat Specialist Group. ISSN 1027-2992. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
  4. ↑ a b Vallardi, Francesco (päätoim.): Uusi suuri eläinkirja. 1. Nisäkkäät 1, s. 360. Porvoo: WSOY, 1974.
  5. ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit, s. 671. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.
  6. ↑ Sawyer, F. C.: The dates of issue of J. E. Gray's ”Illustrations of Indian Zoology” (London, 1830–1835). Journal of the Society for the Bibliography of Natural History, 1.12.1953, 3. vsk, nro 1, s. 48–55. Edinburgh University Press. doi:10.3366/jsbnh.1953.3.1.48. ISSN 0037-9778. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 21.8.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d Yu, He et al.: Genomic evidence for the Chinese mountain cat as a wildcat conspecific (Felis silvestris bieti) and its introgression to domestic cats. Science Advances, 23.6.2021, 7. vsk, nro 26, s. eabg0221. American Association for the Advancement of Science. PubMed:34162544. doi:10.1126/sciadv.abg0221. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.8.2022. (englanniksi)
  8. ↑ Mukherjee, Shomita & Groves, Colin: Geographic variation in jungle cat (Felis chaus Schreber, 1777) (Mammalia, Carnivora, Felidae) body size: is competition responsible?. Biological Journal of the Linnean Society, syyskuu 2007, 92. vsk, nro 1, s. 163–172. doi:10.1111/j.1095-8312.2007.00838.x. ISSN 0024-4066. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.9.2022. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e Castelló 2020, s. 186
  10. ↑ a b c d e f g h i j k l Jutzeler, E. & Xie, Y. & Vogt, K.: Asian wildcat. Cat News Special Issue, 2010, nro 5, s. 42–43. IUCN/SSC Cat Specialist Group. ISSN 1027-2992. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Castelló 2020, s. 187
  12. ↑ a b c d e f g h i j k Asiatic wildcat CatSG. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  13. ↑ Bellani 2020, s. 284
  14. ↑ a b Asiatic Wildcat International Society for Endangered Cats (ISEC) Canada. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  15. ↑ Bellani 2020, s. 310
  16. ↑ a b Bradshaw, John W. S. & Casey, Rachel A. & Brown, Sarah L.: The Behaviour of the Domestic Cat, s. 3. Wallingford: CABI, 2012. ISBN 978-1-84593-992-2. Google-kirjat (viitattu 28.8.2022). (englanniksi)
  17. ↑ Cameron-Beaumont, Charlotte & Lowe, Sarah E. & Bradshaw, John W. S.: Evidence suggesting preadaptation to domestication throughout the small Felidae. Biological Journal of the Linnean Society, 1.3.2002, 75. vsk, nro 3, s. 361–366. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1046/j.1095-8312.2002.00028.x. ISSN 0024-4066. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  18. ↑ a b c Bradshaw, John: Cat Sense: The Feline Enigma Revealed, s. 75. London: Penguin, 2013. ISBN 9780241960462. Google-kirjat (viitattu 28.8.2022). (englanniksi)
  19. ↑ a b c Bradshaw, John: Normal feline behaviour: … and why problem behaviours develop. Journal of Feline Medicine and Surgery, 30.4.2018, 20. vsk, nro 5, s. 411–421. SAGE Publications. doi:10.1177/1098612X18771203. ISSN 1098-612X. (englanniksi)
  20. ↑ Ottoni, Claudio et al.: The palaeogenetics of cat dispersal in the ancient world. Nature Ecology & Evolution, 19.6.2017, 1. vsk, nro 7, s. 0139. doi:10.1038/s41559-017-0139. ISSN 2397-334X. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Ottoni, Claudio & Neer, Wim Van: The Dispersal of the Domestic Cat: Paleogenetic and Zooarcheological Evidence. Near Eastern Archaeology, maaliskuu 2020, 83. vsk, nro 1, s. 38–45. The University of Chicago Press. doi:10.1086/707312. ISSN 1094-2076. (englanniksi)
  22. ↑ Bradshaw, John: Domestication, It's Complicated Psychology Today. 19.6.2017. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aavikkokissa&oldid=20797931”