Aavikkokettu
| Aavikkokettu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | zerda |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Vulpes zerda |
|
 Aavikkoketun levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Aavikkokettu eli fennekki (Vulpes zerda, myös Fennecus zerda) on Saharan aavikolla ja Sahelin alueella Pohjois-Afrikassa yleisenä esiintyvä koiraeläinlaji. Noin 20 senttimetriä korkea ja 30–40 senttimetriä pitkä aavikkokettu on koiraeläimistä pienin.
Väritykseltään aavikkokettu on ruskeankeltainen, mikä auttaa lajia suojautumaan aavikolla. Myös sen suuret korvat ovat tulosta sopeutumisesta kuumiin oloihin ja auttavat viilentämään elimistöä. Aavikkoketun turkki hylkii lämpöä ja auringonvaloa päivisin, mutta säilyttää lämmön öisin ilman viilentyessä. Sen anturat ovat paksun karvan peitossa, mikä suojaa niitä kuumalta hiekalta.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aavikkokettu on pienin koiraeläinlaji. Paino vaihtelee naaraiden 0,8 kilogrammasta koiraiden 1,5 kilogrammaan. Ruumis on noin 30–40 senttimetriä pitkä, ja hännän osuus siitä on 18–30 senttimetriä. Säkäkorkeus on 18–22 senttimetriä. Korvat ovat aavikkokettujen huomiota herättävin piirre. 15 senttimetriä pitkät korvalehdet ovat huomattavan suuret kallon kokoon verrattuna.[2]
Aikuisten yksilöiden turkki on tiheää ja silkkimäistä. Turkki on selkäpuolelta ruskeankeltaista ja raajoista, naamasta, korvien reunoilta ja vatsapuolelta valkoista. Nuorten yksilöiden turkki on untuvanpehmeä ja pääosin valkoinen. Tassut ovat erittäin karvaiset, mikä suojelee polkuanturoita kuumalta hiekalta.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aavikkokettu on levinnyt laajalle alueelle Pohjois-Afrikan ja Siinain niemimaan pohjoisosien hiekka-aavikoilla ja puoliaavikoilla. Sitä tavataan ympäri Saharaa ja Sahelin alueella 14. leveysasteelle saakka.[1]
Aavikkokettu on yleinen levinneisyysalueellaan, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee sen elinvoimaiseksi.[1]
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aavikkoketut ovat sosiaalisia ja elävät usein perheyhteisössä, johon kuuluu yleensä yksi lisääntyvä pari, nuori pesue ja mahdollisesti niiden vanhempia sisaruksia. Aavikkoketut ovat yksiavioisia, ja pari puolustaa reviiriään aggressiivisesti. Reviirin ne merkitsevät urealla ja ulostekasoin. Aavikkokettujen laumaluonne näkyy niiden monipuolisessa ääntelyssä. Laumanjäsenten sosiaalinen arvojärjestys ilmenee usein leikin kautta.[2]
Aavikkoketut ovat yösaalistajia, ja ne syövät lähes mitä tahansa ravintoa, jota onnistuvat pyydystämään. Ne käyttävät ravinnokseen pikkujyrsijöitä, liskoja, lintuja, munia ja hyönteisiä. Pyydystämisessä ne käyttävät hyväkseen laajoja korviaan, jotka auttavat saaliin jäljittämisessä kuulemalla ne hiekan läpilähde?.
Lisäksi aavikkoketut syövät hedelmiä, lehtiä ja juuria, eikä niiden tarvitse välttämättä juoda koko elinaikanaan, sillä ne saavat ravinnosta tarvittavan nesteen.[2]
Päivisin aavikkoketut lepäävät kaivamissaan tunneleissa, joihin ne pakenevat aavikon kuumuutta. Tunneleista muodostuu usein laajoja järjestelmiä, joissa on useampia suuaukkoja vihollisten varalta. Tunneleita kaivetaan yleensä aavikoiden pensaiden alle niin että juuret tukevat tunneleiden seiniä.[2]
Aavikkokettu on hyvin sopeutunut aavikon kuumuuteen ja alkaa läähättää vasta yli 35 asteen lämpötilassa. Kylmää se sen sijaan sietää huonosti ja alkaa täristä jo 20 asteessa.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aavikkoketun lisääntymiskausi on tammikuusta helmikuuhun, mutta naarat ovat kiimassa vain parin päivän ajan. Aavikkoketut synnyttävät kerran vuodessa. Noin 2–4 poikasta syntyy 50–53 päivää kestävän raskausajan jälkeen. Sokeat ja avuttomat poikaset painavat noin 50 grammaa. Naarasaavikkokettu pitää poikasista huolta pesäkolossa kahden viikon ajan. Viisiviikkoiset poikaset alkavat tutkia pesän ympäristöä, mutta ne vieroitetaan melko myöhään, lähes kolmen kuukauden ikäisinä. Sukukypsyyden aavikkoketut saavuttavat 6–9 kuukauden ikäisinä.[2]
Aavikkoketut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa aavikkokettuja voi nähdä Korkeasaaren eläintarhassa. Yksi niistä oli laittomasti tuotu Suomeen ja tarvitsi turvapaikkaa, jonka se sai Korkeasaaresta. Salakuljetettu aavikkokettu ja sen kumppani saivat pentuja kesällä 2020. Aavikkoketut asustelevat Korkeasaaren Hämärätalossa.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Asa, C., De Smet, K., Djeidi, T., Thresher, S. & Valdespino, C.: Vulpes zerda IUCN Red List of Threatened Species. Version 2015.4. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Adams, Rebecca: Vulpes zerda Animal Diversity Web. University of Michigan, Museum of Zoology. Viitattu 29.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Aavikkoketut Korkeasaari Zoo. Viitattu 23.5.2018.
- ↑ Hanna Räty: Suomeen salakuljetettu aavikkokettu sai pentuja. Helsingin Sanomat, 10.7.2020, s. A 18. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.7.2020.
| ||||||||||